Pääsisältö

Wallo, Helena, Häyrinen, Eija

Tapahtuma on tilaisuus — Tapahtuman suunnittelu ja toteutus

Tapahtuma on tilaisuus

Tapahtuman suunnittelu ja toteutus

Hinta nyt69,50 €
(61,23 € alv 0 %)

Kuvaus

Tapahtuma on tilaisuus on tapahtumatuottajan käsikirja. Kirja toimii monipuolisena työkalupakkina onnistuneen, tavoitteellisen tapahtuman suunnitteluun ja toteuttamiseen. Kirjassa kerrotaan tapahtumaprosessista, vastuista ja velvollisuuksista, kaikesta tapahtuajärjestämiseen kuuluvasta.

Pandemia ja maailman muutokset ravistelevat työskentelyä tapahtumien parissa. Kirjan kuudennessa laitoksessa käsitellään paljon uutta sisältöä kuten verkkotapahtumia, tapahtumien vastuullisuutta, tapahtumaprojektin johtamista, tapahtumien kehittämisen työkaluja, tapakulttuuria sekä osallistujan vastuuta.

Tämän kuudennen laitoksen MBA, ekonomi, pedagogi, tuotekehittäjä, näyttötutkintomestari ja tapahtumatohtori Helena Wallo kirjoitti yksin, mutta kuunnellen omaa verkostoaan sekä alan muita asiantuntijoita. Vuonna 2019 kansainvälinen Eventex valitsi hänet alan sadan vaikutusvaltasimman henkilön joukkoon. Kirjaan ovat kertyneet hänen elämäntyönsä keskeisimmät ajatukset lahjana tapahtuma-alalle.

Kirjan muissa laitoksissa kirjoitustyössä on mukana ollut KTM, Eija Häyrinen. Molemmat ovat kokeneita tapahtumien toteuttajia ja tapahtumissa kävijöitä. Yhdessä heidän työkokemuksensa kattaa yritysmaailman, liikkeenjohdon, ammattiyhdistysliikkeen, järjestö- sekä oppilaitosmaailman markkinointi-, kehitys- ja opetustehtävät.

Muut formaatit tai variantit

Määrä

Lukumäärä
Kovakantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää

Nimeke
Tapahtuma on tilaisuus — Tapahtuman suunnittelu ja toteutus
Tekijät
Wallo, Helena (Kirjoittaja)
Häyrinen, Eija (Kirjoittaja)
Tuotetunnus
9789518854930
Tuotemuoto
Kovakantinen kirja
Ilmestymispäivä
28.11.2022

Kust. tuotetunnus
21708615
Kustantaja
Tietosanoma
Painos
6. painos, 2022
Julkaisuvuosi
2022
Kieli
suomi
Sivumäärä
310
Tuoteryhmät
Tietokirjallisuus
Tietosanoman kirjat
Oppikirjat ja sanakirjat
Kirjastoluokka
K69.3 Markkinointi. Kauppa
Koulutusaste
Ammatillinen koulutus
YSO - Yleinen suomalainen asiasanasto
tapahtumatuotanto, yleisötilaisuudet, tapahtumat, suunnittelu, järjestäminen, asiakkaat, organisaatiot, markkinointiviestintä, markkinointi, tapahtumamarkkinointi, sidosryhmät

Suosittelemme myös näitä kirjoja: