Pääsisältö
Lisääntymisen vimma
Lisääntymisen vimma
Koskinen, Pirjo, Nummi, Petri

Lisääntymisen vimma — Seksuaalivalinta ihmisellä ja muilla eläimillä

Hinta nyt 23,00 €

Kuvaus

Miten seksuaalivalinta ohjaa ihmisen ja muiden eläinten jokapäiväistä elämää?

Darwinin luonnonvalinta- ja seksuaalivalintateoriat on otettu osaksi ihmistieteitä. Enää ei ajatella, että ihminen syntyisi tyhjänä tauluna vaan että ihmisen toimintaa selittävät pitkälti synnynnäiset, evoluution kehittämät vaistot, tunteet ja käyttäytymispiirteet.

Kaikki palautuu lisääntymiseen. Lisääntymisen vimma ohjaa niin parinvalintaa, perheen perustamista kuin himoakin, mutta se näkyy myös siinä, miten isovanhemmat paapovat lapsenlapsiaan, miten merinorsu-urokset taistelevat kuolemaan asti ja miten Tsingis-kaanin geenit ovat levinneet ympäri Aasiaa. Kiinnostus julkkisten parisuhdejuoruihin, elokuvien sankariparit, autoilla rehentely, valtaisa kosmetiikkateollisuus - kaikkia niitä ajaa lisääntymisen vimma.

Eläintieteilijä ja terveydenhoitaja Pirjo Koskinen on työskennellyt tiedetoimittajana Yleisradiossa parinkymmenen vuoden ajan ja tehnyt lukuisia tiede- ja luonto-ohjelmia niin radioon kuin televisioon.

Eläintieteilijä Petri Nummi on dosentti ja yliopistonlehtori Helsingin yliopistossa. Hän on julkaissut satoja artikkeleita sekä lukuisia yleistajuisia teoksia eläintieteestä, ihmiseläin mukaan lukien.

Muut formaatit tai variantit

Kovakantinen kirja, 2022

32,90 €

Määrä

Lukumäärä

E-kirja, EPUB
Heti ladattavissa

Nimeke Lisääntymisen vimma — Seksuaalivalinta ihmisellä ja muilla eläimillä
Tekijät Koskinen, Pirjo (Kirjoittaja)
Nummi, Petri (Kirjoittaja)
Tuotetunnus 9789518848724
Tuotemuoto E-kirja, EPUB
Ilmestymispäivä 20.12.2021

Kustantaja Art House
Painos 2021
Julkaisuvuosi 2021
Kieli suomi
Tiedostoformaatti EPUB
Suojaustapa Vesileima
Sivumäärä 250
Tuoteryhmät E-kirjat
Tietokirjallisuus
Art Housen kirjat
Kaikki
Kirjastoluokka 56 BIOLOGIA

Lukemisen keinot

  • Ei tietoa siitä, voiko ulkoasua mukauttaa
  • Ei kokonaan luettavissa ruudunlukuohjelmalla tai pistenäytöllä
  • Ei tietoa äänitteistä

Vaaratekijät

  • Ei vaaratekijöitä

Suosittelemme myös näitä kirjoja: