Pääsisältö
Laaksonen, Jouni

Hanki hohtava alla — Umpihankihiihtäjän kirja

Hanki hohtava alla

Umpihankihiihtäjän kirja

Hinta nyt36,50 €
(32,16 € alv 0 %)

Kuvaus

Umpihankihiihto on hiihdon alkuperäinen muoto. Vuosituhansia sitten esi-isämme valmistivat itse suksensa ja piirsivät omaa latuaan lumiseen maisemaan. Hiihtotaito oli elinehto, ja sillä oli ratkaiseva merkitys myös Suomen itsenäisyyden puolustamisessa.

Tänä päivänä hiihto on eriytynyt lukuisiksi alalajeiksi, ja umpihankihiihdon taidot ja välineet ovat monelle tuntemattomia. Kuitenkin umpihankihiihto on edelleen elinvoimainen harrastus.

Hanki hohtava alla kokoaa yhteen nykypäivänä umpihankeen mielivälle tarpeellisen tiedon. Liikkeelle lähdetään suksen kunniakkaasta historiasta. Omat osuutensa saavat 2000-luvulla umpihangessa käytettävät hiihtovälineet, hiihtovaelluksella tarvittavat etenemis- ja erätaidot sekä parhaat hiihtoretkikohteet.

Umpihankihiihdossa myös kilpaillaan. Pudasjärvellä järjestettävät lajin maailmanmestaruuskilpailut
täyttävät vuonna 2017 kaksikymmentä vuotta. Kirjan yksi osuus on omistettu tälle kilpailutapahtumalle.

Määrä

Lukumäärä
Kovakantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää

Nimeke
Hanki hohtava alla — Umpihankihiihtäjän kirja
Tekijät
Laaksonen, Jouni (Kirjoittaja)
Tuotetunnus
9789518846171
Tuotemuoto
Kovakantinen kirja

Kustantaja
Art House
Painos
2017
Julkaisuvuosi
2017
Kieli
suomi
Sivumäärä
349
Tuoteryhmät
Tietokirjallisuus
Art Housen kirjat
Tietokirjat
Kaikki
Kirjastoluokka
79.4 Retkeily. Ulkoilu
YSO - Yleinen suomalainen asiasanasto
hiihto, erämaa-alueet, kansallispuistot, eräretkeily, luonto, liikuntavälineet, sukset, kulttuurihistoria, historia, urheilukilpailut, maailmanmestaruuskilpailut

Suosittelemme myös näitä kirjoja: