Valmentaja Juha Malisen elämäkerta valottaa suomalaisen jalkapallon viime vuosikymmeniä

24.8.2024

Valmentaja Juha Malisen elämäkerta valottaa suomalaisen jalkapallon viime vuosikymmeniä – ”Juhan työnteon teesit sopivat hyvin suomalaisen yhteiskunnan tarpeisiin”


Juha Malinen on mielenkiintoisella tavalla ristiriitainen persoona. Hän on tehnyt suomifutiksessa ansiokkaan, useiden vuosikymmenten mittaisen uran voittamatta kuitenkaan Suomen mestaruutta. Pian ilmestyvä Juha Malinen. Valmennuksen pidempi oppimäärä kertoo kattavasti suomalaisesta jalkapallosta. Ennen kaikkea se on kertomus intohimoisesti jalkapalloon suhtautuvan konkarivalmentajan merkittävästä urasta.

Juha Malinen on Suomen yksi Suomen tunnetuimmista ja arvostetuimmista jalkapallovalmentajista. Hänen syyskuussa ilmestyvä elämäkertansa Juha Malinen. Valmennuksen pidempi oppimäärä käy läpi Malisen värikkäitä vaiheita valmentajana – myös niitä tapahtumia, jotka eivät ole päättyneet onnellisesti. Kirjassa mestarivalmentaja kertoo näkemyksiään suomalaisesta jalkapalloilusta sekä valmentajan arjesta. Teoksessa Malisen valmennusotetta kuvaillaan vaativaksi ja ajan tasalla olevaksi ja Malista persoonana sosiaaliseksi ja päättäväiseksi.

Malisen kokemuksista piirtyy terävä ja paikoin hätkähdyttäväkin kuva viime vuosikymmenten suomalaisen jalkapallon kehittymisestä ja kovasta työstä, jolla menestystä on rakennettu.

Kirjassa äänen saavat myös Malisen uraa läheltä seuranneet ihmiset, kuten Keith Armstrong, Mikko Alatalo, Martti Kuusela, Atik Ismail, Marco Casagrande ja Hannu Takkula. Sanavalmis ja määrätietoinen valmentaja Malinen on kiinnostanut aina myös mediaa. Malisen pelifilosofian mukaan menestyvillä pelaajilla on kyky kopioida ja matkia muita huippu-urheilijoita. ”Myös valmentajat matkivat”, Malinen toteaa. ”Vaikka vaikutteita ottaisikin muilta, tärkeintä on löytää itselleen paras tapa toimia”, Malinen jatkaa. ”Kaiken menestymisen perustana on kuitenkin pelaaja ja hänen itseluottamuksensa taso.”

Nuoremmat futisihmiset kutsuvat Malista ”vanhan liiton mieheksi”. Malista itseään nimitys loukkaa. Kirjan tekovaiheessa Malinen perusteli useita kertoja, miksi hän ei kuulu mihinkään vanhaan liittoon, mikäli sillä tarkoitetaan ajastaan jälkeen jäänyttä. Valmennuskokemusta Maliselta löytyy enemmän kuin muilta aktiivivalmentajilta näillä leveysasteilla.

Oululaislähtöinen ja opettajataustainen Malinen on valmentanut kuudella eri vuosikymmenellä lukuisia seuroja eri puolilla maata. Hänen opeillaan on varttunut jalkapalloilijoita niin Oulussa, Raumalla, Turussa, Kuopiossa, Valkeakoskella, Lahdessa kuin Rovaniemellä ja Kotkassa. Hän on valmentanut myös Suomen nuorten maajoukkuetta ja asunut Kazakstanissa, jossa hän on valmentanut muun muassa 21-vuotiaiden maajoukkuetta.

Juha Malisen lisäksi kirjaa ovat kirjoittaneet Markku Saukko ja Mika Wickström. Markku Saukko on rovaniemeläinen historianlehtori ja freelancetoimittaja, joka valittiin Vuoden jalkapallotoimittajaksi vuonna 2019.  Mika Wickström on Helsingissä asuva kirjailija, joka on palkittu muun muassa vuoden parhaasta urheilukirjasta 1998.

Markku Saukko, Mika Wickström ja Juha Malinen: Juha Malinen valmennuksen pidempi oppimäärä, 200 sivua, ISBN 978-951-884-968-4, Art House, 2024

Juha Malista on mahdollista haastatella ennakkoon hänen kirjastaan hänen Helsingin-vierailullaan keskiviikkona 28.8. Art Housen toimitiloissa (Suvilahdenkatu 7, Helsinki) tai muussa sovitussa paikassa.

Kutsu kirjan julkistustilaisuuteen lähetetään torstaina 29.8.
Haastattelupyynnöt, arvostelukappaleet ja lisätiedot:
Johanna Rautio, johanna.rautio@arthouse.fi, + 358 50 5767 051