Pasi Somari Art Housen myynti- ja markkinointipäälliköksi
Tiedote 19.12.2024
Filosofian maisteri, libristi Pasi Somari aloittaa 3.1.2025 Art House -kustantamon myynti- ja markkinointipäällikkönä. Somari on työskennellyt kirja-alalla yli 20 vuoden ajan, muun muassa Akateemisen Kirjakaupan ostopäällikkönä ja viimeksi Karttakeskuksen ja Metsäkustannuksen markkinointijohtajana.
Kustantaja Urpu Strellman sanoo Somarin tuovan Art Houseen tuoretta ajattelua ja ymmärrystä siitä, miten löytää uusia toimintatapoja kirja-alan murroksessa.
– Pasilla on poikkeuksellisen laaja-alainen asiantuntemus kirjojen myynnistä ja markkinoinnista niin kirjakaupan kuin myös kustannustoiminnan puolelta, Strellman sanoo.
– Lisäksi hän tuntee Art Housen, Jalavan ja Tietosanoman kustannusohjelman pitkältä ajalta. On loistavaa saada hänet joukkoomme rakentamaan kirjojemme menestystä.
– Olen erittäinen onnellinen päästessäni liittymään tähän ammattitaitoiseen porukkaan. Uskon vahvasti kirjan tulevaisuuteen sen kaikissa muodoissa ja odotan innoissani, että pääsen kirjamyynnin pariin, Pasi Somari sanoo.
Somarin kokonaisvastuulle tulee Art Housen ja sen aputoiminimien Jalavan ja Tietosanoman kirjojen myynti ja markkinointi. Hänen kanssaan Tietosanoman suoramyyntiä hoitaa myös Sari Lehtoaro. Johanna Rautio jatkaa työtään koulutus- ja markkinointiviestintävastaavana. Viestintäsuunnittelijan tehtäviä hoitaa Piia Latvala.
Lisätietoja:
Kustantaja Urpu Strellman | 040 737 5535 | urpu@arthouse.fi