Art House vahvistaa markkinointiaan ja viestintäänsä

21.10.2024

Piia Latvala ottaa vetovastuun Art House -kustantamon viestinnästä Helsingin kirjamessujen alla.

Art House pyrkii tavoittamaan lukijoitaan aiempaa laajemmin tehostamalla viestintäänsä ja markkinointiaan. Viestintäsuunnittelijana lokakuussa aloittanut Piia Latvala tulee osaksi kustantamon markkinointitiimiä ja työskentelee kirjakauppasuhteista ja myynnin kehittämisestä vastaavan Johanna Raution rinnalla.

”Art House on vaiheessa, jossa viestinnän vahvistaminen on ensisijaisen tärkeää”, sanoo kustantaja Urpu Strellman. ”Piian mukanaan tuoma osaaminen synnyttää sellaista tekemistä, joka palvelee kirjailijoitamme ja asiakkaitamme aiempaa paremmin.”

Piia Latvala vastaa kustantamon asiakas- ja mediaviestinnästä. Hän on työskennellyt vastaavissa tehtävissä sekä julkishallinnossa että yksityisellä sektorilla. Kustannusalalla hän on toiminut pitkään viestinnässä ja kustannustoimittajana.

”Art Housessa yhdistyvät innostavat teokset, huippuammattilaisuus ja rento, avoin ilmapiiri. On kiinnostavaa päästä mukaan eläväisen ja kehittyvän kustantamon arkeen rakentamaan uutta”, Piia Latvala sanoo.

Art House on vuonna 1987 kustannustoimintansa aloittanut yleiskustantamo, johon kuuluvat sarjakuvaa, fantasiaa ja kauhua julkaiseva Kustannus Jalava ja ammattikirjallisuutta kustantava Tietosanoma.


Lisätietoja:
Kustantaja Urpu Strellman | 040 737 5535 | urpu@arthouse.fi