16.9.2024
Ihmiskunnan matka avaa menneisyyttämme tuoreeseen arkeogeneettiseen tutkimukseen tukeutuen. Teos vie huimalle aikamatkalle ihmislajin pitkään historiaan ja näyttää yksilön osana lajimme vaiheita. Se on myös puhutteleva kertomus ihmisen kyvystä selviytyä ja voittaa vaikeuksia.
Muinaisista luulöydöistä on nykytekniikan avulla saatu valtavasti uutta, kiinnostavaa tietoa ihmisen kehityshistoriasta, suurista vaelluksista ja varhaisten kulttuurien elämästä. Tuo tieto kertoo hätkähdyttävällä tavalla myös siitä, mistä tulemme ja miten menneisyytemme on vaikuttanut siihen, millaisia olemme tänään.
Kymmenien tuhansia vuosien takaa esiin piirtyvät populaatioiden ja yksilöidenkin vaiheet osoittavat, miten sekoittuminen ja kyky liikkua uusille seuduille ovat olleet Homo sapiensin säilymiselle olennaisia Afrikan savanneilta alkaen. Etniset konfliktit, ylikansoitus, pakolais- ja ilmastokriisit, epidemiat: kaikki ne ovat vaikuttaneet jo muinaisten yhteisöjen elämään. Myös esivanhempiemme inhimillisyys koskettaa: luova mieli, kielet, taide, lemmikkieläimetkin, ne ovat kaikki olleet mukanamme hyvin varhain.
Krappe ja Trause liikkuvat teoksessaan luonnontieteiden ja historian risteyskohdissa. He lähestyvät aihettaan ymmärrettävästi ja elävästi niin, että teos avautuu erinomaisesti myös lukijalle, jolle arkeogeneettinen tieto on entuudestaan vierasta.
JOHANNES KRAUSE on arkeogenetiikan osaston johtaja Max Planckin evoluutioantropologian instituutissa. Hän on tutkinut muun muassa ihmisen geneettistä historiaa ja esihistoriallisia pandemioita. Hän sekvensoi neandertalinihmisen genomin osana väitöstyötään. THOMAS TRAPPE on toimittaja, joka on kirjoittanut runsaasti tiedeaiheista ja seurannut pitkään Johannes Krausen tutkimuksia. Teoksen on suomentanut PAULA ASPELUND.
Johannes Krause ja Thomas Trappe: Ihmiskunnan matka – Nykyihmisen uusi historia Suomentanut Paula Aspelund
Art House, 2024 l ISBN 978-951-884-994-3 l 272 sivua l Kl 91.1 ja 56.4 l Kansi Mika Tuominen
JOHANNES KRAUSEN haastattelut; ota yhteys ART HOUSEEN.
Lisätiedot ja arvostelukappaleet: johanna.rautio@arthouse.fi