Pikku norsu Babar seikkailee jälleen – Suomentaja matkaa klassikon maailmaan ja maailmankuvaan
21.3.2025 | Marja Luoma
Ranskalainen lastenkirjaklassikko Babar – Tarina pikku norsusta on ilmestynyt uutena ja lyhentämättömänä suomennoksena, joka on Marja Luoman käsialaa. Millaista on tarttua liki satavuotiaan klassikon suomentamiseen?
”Haluaisitko kääntää meille Babar-norsun tarinoita?” kustantaja kysyi minulta syksyllä 2024.
No ihan varmasti halusin. Monet meistä muistavat Babar-norsun, joka liikkuu hienossa ruohonvihreässä puvussaan ristiin rastiin maapalloa huiman mielikuvituksen siivittämissä tarinoissa.
Sarjan ensimmäinen osa, Babar – tarina pikku norsusta, on oikeastaan kertomus kasvusta lapsesta aikuiseksi. Kukaan ei kasva kivuitta, ei norsu eikä ihminen.
Babarin onnellinen varhaislapsuus katkeaa, kun ilkeä metsästäjä surmaa Babarin äidin ja tapaus tietenkin ahdistaa lukijaa, niin pientä kuin isoa. Pian kuitenkin sydämellinen vanha rouva tulee apuun ja Babar saa kuin saakin hyvän lapsuuden ja nuoruuden, kunnes on aika palata omille kulmille suureen metsään ja ryhtyä norsujen kuninkaaksi.
Babaria on käännetty aiemminkin. Tuntui hienolta päästä osaksi juuri tätä projektia, joka pohjautuu alkuteokseen sellaisena kuin se 1930-luvulla julkaistiin. Aivan, ensimmäisten Babar-kirjojen julkaisemisesta on kohta sata vuotta! Hauskaa, että jo silloin Babar pääsee Pariisissa (kaupungin nimeä ei mainita, mutta tarkkaavainen katsoja tunnistaa vaikkapa Pariisin oopperatalon) huvittelemaan tavaratalon hissiin. Ja saahan norsunpoika myöhemmin jopa auton alleen, jotta pääsee tutustumaan ympäröivään maaseutuun.
Ja se kuvitus! Lapsi etsii innokkaasti kirjan kuvista eri eläimiä ja aikuinenkin viehättyy hienoista yksityiskohdista. En muistanutkaan, miten hienosti kuvat ja teksti täydentävät toisiaan ja tarjoavat tarkkaavaiselle lukijalle ja katsojalle loputtomasti iloa. Kun juhliin kutsutaan kaikki viidakon eläimet, ensimmäisenä jonossa on tietysti leijona, viidakon kunkku, ja kuinka ollakaan, vihoviimeisenä, vähän muita jäljessä, sinnittelee urheasti – noh, kukas muu kuin kilpikonna.
Tekstiä suomentaessa oli pidettävä mielessä monta asiaa. Kirjailija kuljettaa kertomusta melko suoraviivaisen toteavasti silloinkin, kun seikkailun äkkijyrkkä käänne tuntuisi kaipaavan selitystä. Pulinat pois siis suomentajaltakin. Onneksi selittelylle ei juuri ollut tilaakaan, oli nimittäin myös ajateltava tekstin mahtumista sille osoitettuun tilaan vähän samaan tapaan kuin sarjakuvia suomennettaessa. Ja toki oli muistettava, että lapsille luetaan ääneen, joten tekstin oli taivuttava siihen tarkoitukseen helposti.
Seuraavassa Babarin seikkailut -kirjassa 1930-luvun maailmankuva kolonialismeineen on ensimmäistä osaa voimakkaammin läsnä. Suomentajalle onkin luvassa uusia haasteita.
